19.8.15

Kuivia juttuja

Keräsin eilen kukkapenkeistä siemeniä ensi kevättä varten ja tein samalla myös minilöytöjä. Monet siemenet, siemenkodat ja muut kasvinosat ja muut löydöt ovat erikoisia ja niistä saa vaikka mitä kaunista nukkekoteihinkin. Juuri nyt kannattaa mennä ulos tekemään pikkuruisia löytöjä tai isompiakin ihmetyksenaiheita! Kohta on jo myöhäistä ja kaikki ne aarteet ovat mustia ja limaisia.

Minä näin ahomansikan kuivuneissa kukkavarsissa kultapalloja. Hyvin kestivät maalaamistakin!

Nämä "kultapallot" vaatisivat vielä kyllä vihreitä lehtiä, mutta kun katson omia kultapallojani, niin kylläpä vaan on niidenkin lehdet aika harvassa tänä vuonna...

Kukkapenkeissä poukkoilee ja sirittää nyt hurjat määrät sirkkoja.
Ketoneilikan varteen oli jäänyt roikkumaan erään  herra Heinäsirkan pieneksi jäänyt takki. 

Kasvihuoneen lattialta löytyi kuollut kimalainen ja sekin liitettiin mukaan kokoelmaan.

Vaikuttaa siltä, että talossa asuva keräilijä on omimassa vitriinitiskin ja vanhat tulitikkurasiat käyttöönsä.
(Sama keräilijähahmo saisi kyllä miettiä sen tiimoilta hieman esillepanoakin.)

3 comments:

hannajaleijona said...

Ihanat! Kerrassaan kaikki. Mulla on tänä vuonna parvekkeella kultapiiskuja, ovat juuri aukeamassa. Kultapallon nuppuisen oksan sain maljakkoon ja hurraa! siitäkin aukesi ihanuutta meidän keittiöön. Oikein ei tiedä, että miten päin tämän valon ja lämmön imisi vielä itseensä, mutta tässäpä oli parikin hyvää ideaa siihen. Kiitos siis!:)

Anne said...

Voi mahdoton! Omat kultapallot näyttää justiinsa tuolta; vartta on venynyt ihan mahdottomasti ja päässä nuokkuu keitaiset pallot - ja tosiaan, eipä juuri lehtiä.
Oi miten ihanasti löydetyt luonnontieteen aarteetkin. Kiitos!

Mare said...

Voi kuinka mainiot! Tosin, jos suhteessa tuon kokoinen kimalainen osuisi eteen niin en tiedä minkälainen huuto minulta pääsisi :D
Vaan komea on katsella.