7.11.10

Punatulkku

Ihan selvästi joulu lähestyy jo, sillä tänään ompelulangasta syntyi pieni punatulkku ;)

Mittatikkuna kuvassa toimii sormenpää :D

9.9.10

Vihdoinkin

Désordressa on ollut hiljasta pitkän aikaa, sillä 1:1 elämässä on sattunut ja tapahtunut vaikka mitä, mm. muutto uuteen/vanhaan kotikaupunkiin, Lahteen. Kyllä täällä vaan on mukavaa kymmenen vuoden poissaolon jälkeen! Uuden kodin sisustaminen oli hauska projekti, uusiin ihmisiin tutustuminen vielä hauskempaa ja muutaman unelman täyttyminen teki tästä neidstä melkoisen "onnenmyyrin" . Muutenkin elämä alkaa olla ihanasti mallillaan, nyt kun arki on asettunut urilleen ja syysflunssakin melkein voitettu :)

Kaiken hässäköinnin jälkeen Désordren isännänkin unelma vihdoinkin toteutui! Tämä unelma teki tuloaan jo Lahden minimarkkinoilta asti (Tarun pöydästä tietenkin), mutta vasta nyt oli aikaa aloittaa sen kasaaminen. Pikkasen jänskätti aloittaa, kun Tarun antamista ohjeista en muistanut juuri mitään, mutta kyllä tuo nyt ihmistä muistuttaa :D.


Neitonen saattaa olla luonteeltaan aika vekkuli, vaikka hymyileekin noin rauhallisesti... Ainakin hiukset viittaavat vähän bohemiin tyyliin. Saas nähdä miten neiti alkaa alkaa pukeutua, eihän villahousuissa ja servetinpalasessa voi pärjätä talvella :D .

Jännä juttu, miten tuon nuken kasaaminen sai heti aivot raksuttamaan ja mini-innon palaamaan =).

Ja jännä juttu, että tämä blogger ei ole enää yhtään yhteistyökykyinen, ei sitten millään selaimella. Saas nähdä, millaista jälkeä julkaiseminen teettää...

6.4.10

Arvonta suoritettu, onnea Maija "from Miniasiat"!!

Kiitos kaikille vastaajille, hauskoja ja uusia ideoita tulikin monta!

Arpova käsi oli tällä kertaa poika 13v. Minä hääräsin virallisena valvojana ja varmistin, ettei onnetar tirkistellyt ;)


Arpa suosi tänään siis Maijaa Miniasiat Mielessä-blogista, mutta oho... tässäpä ei mainitakaan kiinnostusta säläpussiin. Eli Maija, ilmoitapa minulle sähköpostitse (jirppis(at)gmail.com) oletko kiinnostunut epämääräisestä postilähetyksestä ;).

5.4.10

Ranskalainen parveke ja *arvontamuistutus*

*****
Sovitaanko, että huomenna on arvontailta? Sovitaan vaan :D

"Muutenvain"-arvonta löytyy siis täältä.
*****

Ranskalainen parveke on tähän asti ollut pelkkä reikä seinässä, nyt olikin jo korkea aika peittää aukko pariovilla ja asentaa kaide paikalleen. Kaide oli alunperin pääsiäiskoriste, lintuhäkki Tiimarista. (Ostin niitä ale-laarista samointein useammankin, sillä iso parvekehan odottaa vielä valmistumistaan...).

Ruukut ovat omaa mallistoa *kröhöm*. Ideana on siis tunkea niihin jotain heiniä niin paljon, etteivät ne näkyisi noinkaan hyvin :D

28.3.10

Pääsiäispupu

Palmusunnuntain innoittamana tuunasin muovipupulle vähän tukkaa. Pupuparka näyttää kovin hermostuneelta, mutta valkoiset kaniinithan ovat tunnetusti hyvin kiireisiä. Pääsiäiskiireet eivät varmasti ainakaan helpota tämän hätähousun oloa :D

27.3.10

Aaarrr! Parrot ahoy!

Kapu Paijanen tahtoo keksin!
Kaverilla on aikas pitkät varpaat, mutta noilla on hyvä seistä ja vaihdella asentoa =)

Vatsan keltaiset höyhenet olivat liian vaaleita, joten maalasin ne liimauksen jälkeen, siksi ne näyttävät aika karkeilta... No, tulipa testattua sekin.




26.3.10

Mikä huone talosta puuttuu? -äänestys/arvonta tjsp...

Talo näyttää tällä hetkellä tältä. Yläkerta on makuuhuonetyyppinen ratkaisu, keskikerroksessa on olohuone ja ruokailutila, alakerrassa keittiö, eteinen ja huone X.


Mikä huone tämä siis on? Pari ajatusta kyllä itsellänikin on, mutta haluaisin kuulla onko jollain muulla vielä parempia ideoita huoneen käyttötarkoituksen ja ehkä jopa tunnelman ja värimaailman suhteen =)
(Laitoin huoneeseen tuon monille tutun vitriinikaapin ihan vain mittasuhdetta näyttämään)

Vaivanpalkaksi arvon halukkaiden vastaajien kesken "säläpussin" noin kahden viikon päästä, mainitse siis haluatko osallistua arvontaan. "Sälää" tulee varmaankin vielä lisää, jäi nimittäin siivoushommat vielä vähän kesken ;) .

21.3.10

Ruokailutilan muutoksia

Ruokailutila näyttää siltä kuin siellä ei olisi tapahtunut mitään uutta, mutta kun katsoo tarkemmin niin kyllä niitä muutoksiakin huomaa.

Piano ei olekkaan enää ruskea posliinimalli. Uusi piano löytyi myös kirpparilta ja se on jonkun ihan itse tekemä (Jopa nuo koskettimet on joku piirtänyt ihan omin pikku kätösin, vautsivau). Musta väri häiritsi hetken, mutta sitten hoksasin, että romuvarastossani onkin mustareunainen taulu, joka sopii pianon kanssa yhteen, kunhan pianoa koristellaan vielä vähän lisää. Nyt ruokailutilassa on siis kaksi tavaraa, jotka eivät sovi kuvioon :D.
Ruokapöydän tuolit ovat vaihtuneet eripariksiksi ja siinäpä vasta olikin vaikea homma; Miten valita mahdollisimman hyvin toisiinsa sopivat eripariset tuolit...

Takaseinällä näkyy uusi astiakaappi, jonka ostin puuvalmiina Minimaailmasta. Takaseinäksi olisi kuulunut peili jonka korvasin viilulla, sillä moinen peiliseinä oli aika levoton. Kaappi on värjätty Folk Artin antiikkivärillä, sillä samalla sävyllä 817, kuin kaikki muukin tässä talossa :D . Ohensin värin ihan ohueksi luiruksi ja levittelin sitä useita kerroksia, kunnes sain sopivan tummuusasteen. Näin väri levittyi myös tasaiseksi. (Ohjeessahan neuvotaan levittämään väriä pinnalle ja pyyhkimään sitä sienellä tms.)

Tyhjän nurkan täytteenä pönöttää tuliterä tarjotinpöytä. Tuo pöydällä oleva posliininen kukkakimppu on korvakoru, kirpparilöytö sekin. Maksoin korvisparista pari euroa, mutta ilmeisesti ne ovatkin hieman vanhemmat ja arvokkaammat kuin luulin (niissä on leima "Denton, England" joka sai minut uteliaana hieman googlettelemaan). Onneksi en onnistunut hukkaamaan tai rikkomaan niitä *huh*.

Happy couple from Eberbach

Eikös vain näytäkin onnelliselta pariskunnalta, he ovat juuri päässet eläkkeelle meteorologin työstä =)

On heillä muutakin syytä hymyyn, sillä he saivat juuri valtavan muuttokuormansa purettua... Mukanaan eläkepäiville he raahasivat mm. parvekkeenkaiteen, pumppukaivon ja pätkän aita :D


Täältä he tulivat, sääasemalta Eberbachista asti!

Ihastuin tähän "ilmapuntariin" kirpparilla jo muutama viikko sitten, mutta silloin hintalappu puuttui, enkä harmikseni voinut ostaa sitä. Nyt hintalappu oli paikallaan ja saatiin ihanat pikkuihmiset talteen. Ovat kyllä niiiiiin hellyttävät ja todella siististi maalattu, kuvat eivät tee lainkaan oikeutta niille. Korkeutta pikkuihmisillä on huimat kaksi senttimetriä.




14.3.10

Pikkupöytää ja muuta pientä

"Terkkui Lahest!" Käväisin ohimennen kotopuolessa nappikaupassa Neppinapissa. Neppinappi on ollut olemassa "aina" ja ihailin sen näyteikkunoita jo alle kouluikäisenä tyttönä. Niin, ja kouluikäisenä myös, sillä kauppa sattui olemaan koulumatkani varrella. Kaikkein jännimpiä siihen aikaan olivat erilaiset hiha- ja kangasmerkit, joita oli ikkunassa muutaman ilmoitustaulun verran. :)
Tietysti löysin sieltä nytkin ihania ja erikoisia nappeja, ja yksi niistä erikoisimmista muuntui erikoiseksi pikkupöydäksi.


Jostain syystä näitä elukoita putkahtelee jatkuvasti, mutta eihän tälläistä pussihousukissaa voinut jättää pihalle mouruamaan... Karvat ja viikset on höyhenistä.

Sitten ripustettiin vähän tauluja. Talossa on paljon sellaisia juttuja joista pidän valtavasti ja tauluista varmaan arvaattekin, että rrrrrakastan Jane Austenin kirjoja :D

Niin ja kävin myös heti ensi-illassa katsomassa Liisa Ihmemaassa. Suosittelen, sieltä sai paljon mini-ideoitakin!

28.2.10

Siitä tuli navetta :D

Talolle on nyt muurattu kivijalka ja se on rapattu tasoite-mannaryyni-sotkulla. OU NOU, mä tein siitä navetan! Seinät eivät todellakaan voi jäädä vitivalkoisiksi:D . No juu, tuleehan siihen vielä kaikenlaista puunpätkää ja muuta koristetta, tämä on vain tälläinen välivaihe. Talon tuleva väri on vielä vähän mysteeri minulle, tai oikeastaan tapa, jolla sen saisi toteutettua...


Edellisestä kuvasta puuttuu portaat (mutta kuvaan tuli näköjään mukaan miehen ostama synttärilahja mulle :) ). Portaat ovat irrallista mallia ja melko varmasti vaihdan ne vielä, nämähän suorastaan kruunaavat navettatunnelman. Heh. Ovenkarmien vieressä näkyykin jo pientä pintakäsittelytestailun jälkeä, talohan alkaa vanhentua silmissä ;)

Sisällä ei ole ihmeitä tapahtunut. Hassu lamppu on tehty kirpparikorviksista. Valot päällä se näyttää ihan hauskalta, mutta siitä ei vaan saanut millään kuvaa. Joudutte nyt vaan uskomaan, että hauska se on :p

21.2.10

Piano

Piano oli alunperin valkoinen posliinisäästölipas. Maalasin sen ja koristelin sitä vähän ja siitä tuli kuin tulikin ihan kelvollinen 50 sentin pianoksi :D.
Pianotuolin tekaisin vain rekvisiitaksi, siksi siinä on noin hassu jalka.


"Kuluneet koristemaalaukset" on repäisty ohennetusta skräppipaperista

Sitten esitellään hassu pieni kilpikonna. Sinänsä tässä pikkupikkukilpparissa ei ole mitään hassua, mutta sen kuvaaminen oli meidän kameralla melko haasteellista. Ja kuvan saaminen tänne oli vielä haasteellisempaa, mutta tässä tämä vauhdikas pikkukaveri loppujen lopuksi on. Se on tehty maalamalla pikkuruinen korun osa, joka nyt vaan näytti kilpikonnalta :D.


Ensin Blogger käänsi kuvan väkisin aina jotenkin väärinpäin, vaikka muokkailin ja tallentelin kuvaa. Seuraavaksi latasin kuvan PhotoBuckettiin, mutta sama kieppuminen jatkui siellä. Kuva pysyi oikein vasta kun muokkasin sen verkossa ja linkitin sen sieltä. Mystistä.

16.2.10

Julkisivulautakunta suunnittelutyössään

Onkos täällä vielä ulkokuvia näkynytkään? Tänään vähän mallailtiin herrasväen kanssa että minkähänlaista julkisivua sais luvan olla. Värivalinnat ja pinnoitteet pitää varmaankin pohtia myöhemmin, nyt keskityttiin etuseinän oviaukkoihin.


Rouvan ajatus oli se, että yläkertaan tulee ranskalainen parveke. ("Kaide on liian matala! Minkälainen ovi se ranskalainen parvekkeenovi oikein on?! Toimiikos se alakerran ovenräyhkä ollenkaan?! Portaatkin puuttuu siitä edestä! KUULETKO?!)


Ovenräyhkä toimii loistavasti, vaikka ikkunalasit vielä puuttuvatkin! Karmit ja ovi on tehty balsasta ja pahvista, saranointi on hoidettu tilapäisesti ylä- ja alakautta kahdella neulalla. Päädyin tekemään näin, koska sahaamani aukko ei ollut ihan suora...



Ovi on tietysti kärsineen näköinen, kuinkas muuten. Meinasin lakata sen, mutta tähän hätään ei lakkaa ollut. Mattamaalin kanssa postiluukku ja ovennuppi näyttävät julmetun kiiltäviltä. Molemmat osaset ovat jotain puurasian "lukon kappaleita" tms. ylisöpöjä metalliosia jotka olen joskus tallettanut "Misc."-rasiaani.



Aaawww, eikö olekin söötti :D

13.2.10

Hauskaa ystävänpäivää!

Hauskaa ystävänpäivää jo hieman etukäteen kaikille!

Désordreen tuli tänään alastomia eläinvieraita ystävänpäiväaaton kunniaksi suoraan kirpparilta (koko porukka 50c, hellyin). Melkoisen vauhdikasta porukkaa, kun pöytäkin on mennyt jo vinoon. Norsuparka (voi hellyys, miten kauniit korvat!) ei uskaltanut istua sohvalle ja kissa ihmetteli, että miksi kultakalamaljassa ei ollut kultakalaa.
Porukka on sen verran sekalainen, että he eivät varmasti jää taloon asumaan. Ehkä he valtaavat Villa Töllin? Ovatkohan nuo kaksi pikkukarhuaa jotain etäistä sukua Olivia Orsolle?

Tuliaisina ötökät toivat mukanaan kaksi pikkuruista sirotinta, joista tulee ihan selvästi "tosi pähee" lamppu!

Niinkuin näkyy, olohuonessa on taas uudet matot koeajossa. Ne on tehty pienistä kangaspussukoista leikkaamalla ja liimaamalla... Toimii muuten hienosti mattona, mutta niissä on kultalankaa... valot sytyttäessä näky on aika *bling bling* :D

9.2.10

Nyt tiskaamaan...

Ostin ihka ensimmäisen Reutterini! Sopivaa tiskiallasta ei oikein meinannut löytyä ja tämä oli nyt "eniten sinne päin", joten se oli oikein hyvä syy vähän tuhlata ;). Altaassa oli mukana tiskiäkin, mutta "tiskasin" ne parempaan käyttöön ja heitin tilalle kattilankansia. Altaan taakse laitoin vähän "kaakeleita" (jälleen sitä kuviopaperia ja koholakkaa).


Tiskialtaan vieressä laskutason virkaa hoitaa lipasto, johon tulee eripari vetimet (joskus...). Harmillisesti taas kuva vääristää värin, lipasto on oikeasti pähkinän värinen :/. Jopa yksi laatikoista aukeaa oikeasti :D

Olohuoneeseen tuli uusi matto, vihdoinkin värimaailmaltaan sopiva, ei liian tumma eikä liian vaalea! Ja niinkuin varmaan kaikki muistavat, minä olen mattojen suhteen sekä ronkeli että laiska. Tämä on taas niitä laiskan naisen mattovirityksiä ;)

Leikkasin paksusta (kankaasta sopivan palasen ja töpsöttelin liimaa alapuolelle reunoihin purkaantumisen estoksi. Hapsut ovat rispattua juuttikangasta, josta leikkasin ohuen soiron ja liimasin sen paikalleen. Olipa taas helppoa :)

Esitelläänpä vähän eteistäkin, jonne on tullut uusi pöytä. Pöydällä on shakkinappula, jonka päässä on nahkasormikkaan päästä tehty lentäjänlakki :D.
Tämä kuva on muutes juuri sellainen, millaisia tulee napsittua oikeassa koossakin. (tähtään jonnekin, mutta samaan aikaan kuvaan tulee tiskit, koira ja vähän mitä sattuu :D)

1.2.10

Lisää helmiä

Olipa hauskaa askarrella ilman huonoa omaatuntoa viikonloppuna! Olen opiskellut työn ohella ja viime perjantaina sain vihdoinkin urakan valmiiksi, jee! Pää pursuilee kaikenlaisia mini-ideoita, joita en ole ehtinyt toteuttaa (enkä enää muista läheskään niitä kaikkia), olisi pitänyt kirjoittaa niitä muistiin!. Tänään Désordren keskimmäisessä kerroksessa näyttää tältä:


Hirmu tyhjää ja kolkkoa, mutta kyllä se siitä ajan kanssa :) .
Tilanjakajana on uusi helmiverho; suurin osa helmistä on "mitä sattui löytymään"-helmiä, osa on Ghanan tuliaisia ihku-kollegaltani. Mieheni katseli nukkekotia ja totesi helmiverhon nähtyään että talossa taitaa asua hippejä :D. Kieltämättä tämä talo saattaa vaatia vähän boheemia luonteenlaatua...

Mies tykkää myös leikkiä nukkekodilla. Yhtenä päivänä Muumi oli joutunut lintuhäkkiin "koska se oli tuhma", toisena päivänä kana ja koira tekivät tuhmuuksia ja nyt silmälasit valtasivat sängyn. Sieltä ne nyt tuijottavat takaisin kaikkia jotka sinnepäin katsovat :D

24.1.10

Helmilampunvarjostin

Hassu lampunvarjostin syntyi pilkkomalla ja yhdistelemällä kirpparilta löytyneen eriskummallisen helmikorun elementtejä. Korun alkuperäistä muotoa on mahdotonta kuvailla sanoin, enkä harmillisesti hoksannut ottaa siitä yhtään kuvaakaan. Kamala se joka tapauksessa oli (Pahoittelut, jos joku tunnistaa korun tekemäkseen...)
 

10.1.10

Sänky ja "pikkukyrsijöitä"

Jee, vihdoinkin yläkertaan tuli sänky! Aloitin urheasti (käsin)ompelu-urakan patjanpäällistä ajatellen, mutta noin viiden sauman jälkeen iski tuska ja päädyin liimaamaan kankaan solumuovin päälle *nolo*. No, ainakin pari saumaa osui kohdalleen :D. Patja näyttää leijuvan ilmassa, mutta ehkä se johtuu hurjasta testipomppimisesta :D

(Tytön päällä oleva villatakki on muuten Sinellistä; bongasin sen sellaisesta "vauvaonnittelukorttitarra-arkista". Luulin ensin, että takki ei olisi puettava, mutta kylläpä vaan olikin.)


Hyvien yöunien lisäksi Désordren rottaonnikin on nyt turvattu. Pikkuruiset rottapojat muuttivat taloon ja ne otettiin lämpimästi vastaan. Ajattelin ensin rakeentaa niille häkinkin, mutta kyllä nämä pojat saavat juoksennella talossa ihan vapaina.

Tässä poseeraa nämä pikkurottien esikuvat, kiharakarvainen Paso ja sileäkarvainen Maco.
*Pus pus*

Ja sitten esitelläänkin takkiin pukeutunut talttahammas; maalasin tälle kaniinille Petteri Kaniini-takin ja voi kun tulikin näköinen :D

6.1.10

Arvonta suoritettu =)

Arvonta on juuri suoritettu, kiitos kaikille osallistujille!
Arvonta suoritettiin jumbokupissa:


Ja voittaja on tänään Tuula! Lähetätkö Tuula osoitteesi minulle (jirppis(at)gmail.com) niin pistän postia tulemaan.

Tälläinen taikurisetti on jo paketoituna :)